Perhekummitoiminta

Miksi Perhekummeja tarvitaan?

”Minua koskettaa lapsiperheiden yksinäisyys, siksi haluan perhekummiksi.”

Lapsiperheiden yksinäisyys on lisääntynyt Suomessa. Isovanhemmat ja muut sukulaiset saattavat asua kaukana eikä perheillä ole riittäviä tukiverkostoja. Monella vanhemmalla ei ole muita auttajatahoja kuin viranomaiset.

MLL:n syksyllä 2012 tekemän kuntapalvelukyselyn mukaan reilusti yli puolet vastanneista oli sitä mieltä etteivät he saa tarpeeksi tukea omaan vanhemmuuteensa.

Vauvan syntyessä, vanhempien väsyessä arjen pyörityksessä tai yllättävissä elämänmuutoksissa, voi tavalliselta kanssaihmiseltä saatu apu auttaa parhaiten. Tällaista apua on myös helppo ottaa vastaan. Perhekummitoiminnan avulla tuetaan perheitä ajoissa ja ehkäistään ongelmien kasautumista.

Perhekummi – arjen kuuntelija

”Moni pienten lasten vanhempi kaipaa ihan tavallista aikuista omaan arkeensa. Olisitko se sinä?”

Jos haluat olla tukemassa lapsiperheiden arkea, tule perhekummiksi. Käytännössä se tarkoittaa keskustelemista, kuuntelemista ja yhdessä tekemistä, esimerkiksi vaunulenkkeilyä tai asioilla käymistä. Tapaamisia on yleensä kerran kahdessa viikossa muutaman tunnin ajan.

Perhekummeja kaipaavat perheet ovat tavallisia pienten lasten perheitä, joissa vanhemmat kokevat itsensä uupuneiksi ja yksinäisiksi.

Perhekummi ei ole lastenhoitaja, kodinhoitaja, terapeutti tai lastensuojelun ammattilainen.

Perhekummitoimintaa koordinoi MLL Uudenmaan piiri

Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Perhekummitoiminta

Tervetuloa mukaan toimintaan!